Vastuullisuusvalmennuksilla tukea ja työkaluja

16.11.2022
| Suvi Tulonen

Vastuullisuus on keskeinen osa menestyvän yrityksen toimintaa ja on parhaimmillaan yrityksen kilpailuetu. Vastuullisuusvalmennusta mikroyrityksille tarjoava ViVa-hanke on saavuttanut konkreettisia tuloksia mitkä eivät ole jääneet huomaamatta.

Rahoituksen hankkeelle myöntänyt Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus nosti tiedotteessaan esille ViVa-hankkeen esimerkkinä React EU-lisärahoituksella rahoittamistaan hankkeista.

React EU -lisärahoituksen tarkoituksena oli tukea pandemian jälkeistä elpymistä alueilla. ESR-rahoitusta kohdennettiin erityisesti hankkeisiin, joilla tuetaan työllisyyttä, yritysten muutoskyvykkyyttä sekä vihreää siirtymää ja digitaalista muutosta. Yhtenä tavoitteena on, että hankkeisiin osallistuneiden yritysten ja niiden henkilökunnan kyky mukautua ja hyötyä toimintaympäristössä tapahtuvista muutoksista paranee, kertoo ELY-keskuksen rahoitusasiantuntija Anne-Maaria Kurvinen.

ViVa-hanke nostettiin esimerkkinä esiin, koska hanke vastaa erittäin hyvin näihin tavoitteisiin tuomalla alueen pienille yrityksille käytännönläheistä tukea ja työkaluja vihreän siirtymän ja vastuullisuuden huomiointiin yrityksen toiminnassa.

– Hankkeen teema on ajankohtainen ja valmennusohjelma tarjoaa yrityksille myös mahdollisuuksia yhteistyöhön ja vertaiskehittämiseen, summaa Kurvinen.

Valmennuksiin osallistuneet yritykset ovat samaa mieltä. Hankkeen myötä myös tietoisuus vastuullisuusviestinnän tärkeydestä on lisääntynyt.

Himankalaiset Pellonpään peruntatilan yrittäjät Hanne ja Pekka Kluukeri kertovat yhden ahaa-elämyksen olleen se, että omat toimintaperiaatteet eivät välttämättä ole selviä ulkopuolisille, vaan niistä on myös kerrottava. Samoin toteaa nivalalainen Hyvinvointikeskus FlowFit Oy:n yrittäjä Laura Pihlajaniemi.  

– Valmennuksen aikana konkretisoitui se, että meillä on jo tehty asioita vastuullisesti, mutta sitä ei ole tuotu riittävästi esille, Pihlajaniemi kertoo kokemuksistaan.

Myös vuorovaikutuksen tärkeys korostuu yrittäjien kokemuksissa. Asiakkaat ja omat työntekijät ovat avainroolissa yrityksen vastuullisen toiminnan ja tuotteiden kehittämisessä.
Hanne ja Pekka Kluukeri kertovat saaneensa asiakkailtaan loistavia vinkkejä siitä, miten voivat kehittää tuotteitaan entistä paremmiksi. Haapajärven Rautapojat Oy:n yrittäjät Ossi ja Leena Korkiakoski puolestaan kertovat, että vastuullisuus on ollut heille aina tärkeä asia ja valmennusten myötä asiaa edistetään nyt yhdessä työntekijöiden kanssa.

–  Yksi konkreettinen muutos on ollut se, että henkilöstöpalaverit on otettu säännölliseen ohjelmaan ja niissä käydään läpi paitsi ajankohtaisia asioita myös arvokysymyksiä. Tarkoitus on herätellä ajattelemaan sitä, miten arvot näkyvät käytännön työssä ja miten ne välittyvät myös asiakkaille, kertoo Leena Korkiakoski.

Kolmen hankkeeseen osallistuneen ja puolivuotisen valmennusjakson jo päätökseen saaneen yrittäjän kokemuksista voit lukea lisää täältä.

ViVa-hankkeen projektipäällikkö Jaana Jeminen kertoo, että vastuullisuuden kehittämisestä kiinnostuneet mikroyritykset voivat edelleen päästä mukaan valmennuksiin.

– Kolmas valmennusryhmä on jo aloittanut syyskuussa, mutta halukkailla yrityksillä on vielä mahdollisuus päästä mukaan. Lähivalmennukset alkavat tammikuussa 2023, selvittää Jeminen.

Lue lisää ViVa-hankkeesta ja vastuullisuusvalmennuksesta:
https://vastuullisuusvalmennus.fi/

https://www.nihak.fi/nihakin_hankkeet/viva-vihrea-vastuullisuusvalmennus-mikroyrittajille

Valmennusohjelmaa toteuttaa ViVa – Vihreä vastuullisuus mikroyrityksissä -hanke, päätoteuttajana Oulun yliopisto, Kerttu Saalasti Instituutti. Osatoteuttajina Centria-ammattikorkeakoulu, Nivala-Haapajärven seutu NIHAK ry ja Kalajoen kaupunki.

Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto ja rahoituksen on myöntänyt Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Hankkeen muut rahoittajat ovat Raahen seudun kehitys​​, Haapaveden-Siikalatvan seutukunta​​ ja Kerttu Saalasti Säätiö​​. Hankkeen toteutusaika on 1.9.2021 – 31.8.2023.

 

Kirjoittaja

Heli Haikola, viestintäpäällikkö, NIHAK